• Suomi
  • English
  • Русский

Virolahden Bunkkerimuseolla valokuvanäyttely "Metsän kuninkaan vierailu Pyterlahdessa"

Virolahden Bunkkerimuseolla on esillä paikallisen luontovalokuvaajaharrastaja Seppo Rintelän valokuvanäyttely "Metsän kuninkaan vierailu Pyterlahdessa".

"Minulla on ollut kauan haaveissa, että joskus kohtaisin karhun sen omassa elinympäristössään, luonnossa. Tällaisen tapahtuman luontoäiti minulle soi 9.6.2020. Sain seurata nallen puuhailuja vajaan tunnin verran Pyterlahden Mokkalanmäellä. Tapahtuma oli jännittävä, vaan ei pelottava, vaikka lyhimmillään olimme vain muutaman metrin päässä toisistamme. Nalle oli hieman pelokas, mutta utelias, ja varmaan osaksi sen takia se oli seurassani vajaan tunnin. Sillähän olisi ollut myös mahdollisuus hilpaista metsään heti minut tavattuaan. En tiedä, tuleeko enää tällaista tilaisuutta elämässä koskaan vastaan uudestaan. Sain tästä kohtaamisesta otettua useita valokuvia, joista osa on nyt esillä täällä", Rintelä kertoo.

Virolahden Bunkkerimuseo on avoinna kesän ajan päivittäin klo 10-18.
Valokuvanäyttely sijaitsee kahvilan tiloissa ja sinne on vapaa pääsy.

 

suomi