Itsenäisen Suomen historian suurin rakennushanke
Talvisota Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin v. 1939–40. Sodan seurauksena Suomi menetti alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Uusi sota oli rauhanteosta huolimatta todennäköinen. Suomi oli menettänyt itärajan puolustukselle edulliset maastot rajan siirtyessä lännemmäksi ja uuden rajan turvaksi päätettiin rakentaa Suomenlahdelta Petsamoon ulottuva puolustusasema – Salpalinja.
Rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 1940 Suomenlahden rannalta Virolahdelta. Työt keskeytyivät, kun jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi kesäkuussa 1941. Lyhyen puolustusvaiheen jälkeen suomalaiset aloittivat hyökkäyksen talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin valtaamiseksi ja Salpalinja jäi kauas rintamalinjojen taakse. Linnoitustyöt keskitettiin varsinaisille rintamille ja niiden vaatimiin taaempiin asemiin. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944, Salpalinja nähtiin tärkeänä puolustuslinjana ja se tuli pikaisesti saattaa taistelukuntoon. Suomalaiset torjuivat Neuvostoliiton hyökkäyksen heinäkuun 1944 puoliväliin mennessä, joten Salpalinjan kestävyyttä ei sittenkään jouduttu taisteluin testaamaan. Sillä oli silti oma välillinen vaikututuksensa jatkosodan loppuvaiheen tapahtumiin. Salpalinja julistettiin Suomen valtakunnan pääpuolustuslinjaksi aselevon kynnyksellä syyskuussa 1944.
Linnoitustöiden päättyessä puolustusasemaan oli saatu aikaan 728 teräsbetonikorsua, puisia kenttälinnoitteita 3000 kappaletta, monirivistä panssariestettä pystytettiin n. 225 km ja piikkilankaesteitäkin yli 300 km. Taistelu- ja yhdyshautaa kaivettiin yli 350 kilometriä. Enimmillään linnoitustöissä urakoi jopa 35 000 palkattua siviilityömiestä ja lisäksi armeijan joukkoja.
1200 km pitkä Salpalinja on yksi vahvimmista ja parhaiten säilyneistä toisen maailmasodan aikaisista linnoitusketjuista Euroopassa.
Salpalinja nykypäivänä
Salpalinjan linnoitustyöt lopetettiin jatkosodan päätyttyä vuonna 1944, mutta puolustusvoimat pitivät linnoitteita kunnossa aina 1980-luvulle saakka. Vuonna 2003 Salpalinja siirtyi puolustusministeriöltä valtiovarainministeriön haltuun ja nykyisin linnoitteiden hoidosta vastaa Senaatti-kiinteistöt. Aseteknisen kehityksen seurauksena linnoitteet ovat menettäneet sotilaallisen merkityksensä ja sen sijaan on ryhdytty korostamaan puolustusaseman matkailu- ja virkistysarvoja. Kohteita on kunnostettu ja otettu museo- ja matkailukäyttöön. Salpalinja on nykyisin rinnastettavissa muinaismuistolain alaisiin suojeltaviin kohteisiin.
Jo heti jatkosodan jälkeen Salpalinjasta purettiin puisia kenttälinnoitteita ja piikkilankaesteitä käytettäväksi rakennustarpeina. Pieniä määriä kiviesteitä on ajan kuluessa raivattu ja taisteluhautoja ja panssariestekaivantoja täytetty liikkumisen sekä maanviljelyn ja muun elinkeinotoiminnan helpottamiseksi. Maastoon jääneet puiset rakenteet ovat vuosien saatossa lahonneet, mutta teräsbetonikorsut, kallioon louhitut luolat sekä panssarikiviesteet ovat säilyneet hyvin.