Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Äiti ja tytär vaeltamassa Salpalinjaa Lapista Kymenlaaksoon

Äiti ja tytär vaeltamassa Salpalinjaa Lapista Kymenlaaksoon

Pitkin Suomen itärajan puolustuslinjaa, Salpalinjaa, ovat pohjoisesta etelään olleet vaeltamassa kaksi naista, äiti Hanna ja tytär Oona. Tiettävästi kukaan ei ole aiemmin vaeltanut yhtä pitkää matkaa Salpalinjaa – samalla matkalla ja yhtäjaksoisesti – läpi. Matka kestää kaiken kaikkiaan viitisen viikkoa ja taittuu välillä pyörillä, välillä patikoiden tai meloen.

Salpalinja eli Suomen Salpa on talvisodan jälkeen Suomen itäiselle maarajalle vuosina 1940-41 ja 1944 rakennettu puolustuslinja. Se ulottuu Suomenlahdelta Savukoskelle ja sieltä kenttälinnoitettuna Jäämerelle saakka.

Matka alkoi Lapin Savukoskelta 13.6. ja päättyy Itse retken suunnittelu ja valmistelut alkoivat jo kevättalvella 2024.

– Halusimme katkosta arkeen ja mietimme sopivaa vaelluskohdetta. Salpalinja tuli mieleen, koska sotahistoria kiinnostaa. Lisäksi Salpalinjan rakentamisen päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Salpataival-vaelluksemme on kunnianosoituksemme isiemme tahtotilalle turvata itsenäinen Suomi, Hanna ja Oona summaavat matkan tarkoitusta.

Vaellus ja opintomatka Suomen historiaan on naisten mukaan ollut antoisa, mutta fyysisesti haastava kun matka on pitkä. Erityisesti vaelluksen alkupäässä helle, hyttyset, paarmat ja mäkäräiset koettelivat kärsivällisyyttä, ja vuoroin sade piiskannut.

– Mutta merkityksellisiä kohteita on nähtyä paljon, ja historian sisäistäminen paikan päällä on ollut antoisaa. Lisäksi on ollut aikaa myös miettiä niiden merkitystä itsenäiselle Suomelle ja ihmetellä suomalaista sisua.

Matka päättyy Kymenlaaksoon Miehikkälään lauantaina 20. päivä heinäkuuta klo 14–15 aikaan. Kuka tahansa voi osallistua vaelluksen viimeiselle etapille Hannan ja Oona kanssa. Patikointi alkaa Miehikkälän Muhikon eräkämpältä klo 12 ja jatkuu noin kuuden kilometrin pituisena Salpalinja-museolle. Myös koirakaverit ovat tervetulleita mukaan, sillä vaellukselle on osin osallistunut kooikerhondje Diego. Lisätietoja ja lippu päätösetapille Miehikkälä-kaupasta.

Reissunaiset ovat lupautuneet kertomaan vaelluksesta Miehikkälän Salpalinja-museolla klo 15 alkaen. Esitykseen on vapaa pääsy.

Matkan valmisteluihin, sen etenemiseen sekä Hannaan ja Oonaan voit tutustua Salpataival-facebook tai Salpataival-instagram sivujen kautta.