Pienillä itärajan paikkakunnilla muuttui elämänmeno kylissä tuntuvasti niiden muututtua Moskovan rauhanehtojen seurauksena rajapitäjiksi. Linnoitustöiden alkaessa kyliin virtasi sekä armeijan joukkoja että linnoitusrakennustöihin saapuvia siviilejä. Esimerkiksi 5000 asukkaan Miehikkälään oli vuoden 1940 elokuun puoliväliin mennessä saapunut yhteensä noin 3000 ulkopaikkakuntalaista rakennusmiestä. Esimerkiksi poliisien määrää rajaseudulla oli moninkertaistettava, jotta kuri pitäjissä saatiin pysymään yllä. Paikkakuntalaiset käyttäytyivät etupäässä asiallisesti ja poliisin aika kuluikin ennen kaikkea linnoitustyöntekijöiden käytöksen (muun muassa alkoholin salakaupan ja tappeluiden) suitsimiseen.
Ennen parakkikylien valmistumista majoittui suuri osa linnoittajista paikkakuntalaisten asunnoissa, mistä alkuperäisille asukkaille toki maksettiin asiaankuuluva korvaus. Maanpuolustuksellisista syistä johtuen ei yksityisten ihmisten maaomaisuuttakaan voitu suojella, vaan linnoitteet oli sijoitettava puolustuksellisesti edullisimmille paikoille. Tämä saattoi tarkoittaa sitä, että toisinaan jopa talojen pihamaille rakennettiin teräsbetonikorsuja, kiviesteitä ja taisteluhautoja. Paikoitellen maatilat saattoivat peltojen pirstomisen vuoksi muuttua jopa elinkelvottomiksi, mutta maanomistajat saivat toki korvauksen valtiolta lunastettavista maa-alueista ja linnoitustöiden maa- ja metsätaloudelle aiheuttamista haitoista. Talvisodan kokemuksista viisastuneina rajaseudun kunnissa myös ymmärrettiin linnoitustöiden merkitys itsenäisyyden säilymiselle vastaisuudessakin, mistä johtuen linnoittamisen tavalliselle elämiselle ja asumiselle aiheutuneita haittoja oli helpompi sietää.
Linnoitustöiden alkaminen tarjosi paikallisille asukkaille myös paljon uusia ansaintamahdollisuuksia. Omien tilojen tuotteita kaupiteltiin linnoitustyöntekijöiden ruokavaliota täydentämään ja paikkakuntalaisten luona asuneilta rakennusmiehiltä saatiin myös käypä maksu majoituksesta. Toki myös itse linnoitustyöt tarjosivat monelle paikkakunnan asukkaalle työpaikan. Vaikka Linnoitustoimiston tavoitteena oli palkata töihin väkeä ennen kaikkea kaupunkiväestön keskuudesta, saatiin töihin tarvittaessa ottaa päteviä rakennusmiehiä myös paikkakuntalaisten keskuudesta. Erityisesti monille rajapitäjissä asuneille nuorille linnoitustöistä muodostui elämän ensimmäinen ansiotyöpaikka. Vaikka virallisten määräysten mukaan töihin saatiin ottaa vain täysi-ikäisiä henkilöitä, otettiin monia paikallisia nuoria jo 15-vuotiainakin linnoitustyömaille töihin esimerkiksi läheteiksi, seppien apulaisiksi tai poranteriä kantamaan.
Tuhansien nuorten miesten saapuminen pieniin maalaispitäjiin aiheutti paikalliseen seuraelämään huomattavia muutoksia. Esimerkiksi noin 5 000 asukkaan Miehikkälässä oleili välirauhan aikaan noin 10 000 nuorehkoa miestä sekä armeijan harmaissa että linnoitustöissä. Näin ollen seurustelusuhteiden syntymiselle oli olemassa hyvät edellytykset, kun paikalliset nuoret naiset tapasivat muualta Suomesta saapuneita nuoria miehiä muun muassa linnoituspaikkakunnilla järjestetyissä nurkkatansseissa ja iltamissa. Ajoittain paikkakunnan harvojen nuorten naisten huomiosta käytiin koviakin kamppailuja linnoitustyöntekijöiden, sotilaiden ja paikallisten välillä. Kovasta kilpailusta huolimatta syntyi toisinaan kuitenkin myös ”tanssiseuralaisuutta” tiiviimpiä suhteita, jotka johtivat myöhemmin aina avioliittoon solmimiseen asti.
